19 marraskuuta 2021

Oikaisin kaverisynttäreiden tarjoiluissa - jälleen kerran

Meillä on vietetty nyt kaikkiaan kolmet kaverisynttärit kautta aikojen. Lapset on tällä hetkellä eskarissa ja tokaluokalla ja esikoinen on syntynyt toukokuussa, joten hänen 7-vuotissynttärit sattui eskarin viimeiselle viikolle. Silloin siis ekat kaverisynttärit - kolme tuntia villiä meininkiä. Viime keväänä 8-vuotissynttärit juhlittiin parituntisina, eka kerrasta viisastuin ja totesin, että kaksi tuntia on ihan riittävästi hulinaa 😅

Kuopukselle menin ajatuksissani lupaamaan ekat kaverisynttärit myös eskarivuodelle, enkä silloin ajatellut asiaa sen tarkemmin. Niin - koska hän on syntynyt tälleen marraskuussa niin ne eskarivuoden synttärit onkin jo 6-vuotissynttärit. Näin ollen eilen siis juhlittiin talouden kolmannet kaverisynttärit.

Minä rakastan kakkujen leipomista, mutta olen vuosien saatossa huomannut, ettei lapset erikoisemmin syö kakkua. Ollaan sitten tyttöjen kanssa linjattu, että leivotaan kakku sukulaisille mutta ei kavereille. 

Jo kolmatta kertaa tarjoilupöydän pääosaa näyttelikin jäätelö. Voiko helpompaa olla? Kun allergiat on selvitetty, sen kun kävelee ruokakaupan pakastealtaalle ja valitsee eri makuisia jäätelöitä. Pääsääntöisesti jätskialtaalta löytyy kaikille sopivaa herkkua. Sitten kotona voi miettiä, miten jätskin laittaa esille. 

Keväällä 2020   7-vuotiskemut pidettiin pihalla. Silloin katsoin parhaaksi ostaa muutamaa erilaista tuuttijäätelöä paketeissa. Sisällä pidetyille synttäreille olen valinnut litran jäätelöpaketteja. Allergeenien vuoksi olen joka kerta päätynyt siihen, että jokainen laji paloitellaan omaan kulhoonsa, vaikka kiva olisi tehdä esim. prinsessalinna jäätelöpaloista. Sellaisen olen kerran tehnyt, kun kaikki sukulaiset ei päässeet samana päivänä vaan yksi porukka tuli eri aikaan enkä alkanut pikkuporukalle tekemään täytekakkua.

Ihan supervarma hitti lasten synttäreillä on vaahtokarkit. Mitä isompi kulho vaahtokarkkeja, sen parempi. Jos vieressä on toinen kulho täynnä popcornia, on kemujen juhlapöytä aika valmis. Nämä kaksi on jäätelön lisäksi olleet pääelementit meidän kaikilla kaverisynttäreillä ja aika usein pöydässä myös kun tulee sukua ja kummeja. Vaahtokarkit passaavat allergeenien puolesta melko monelle, samoin ne popparit. Eilen lisäksi pöydässä oli tikkareita ja lähtiäislahjaksi jokainen sai vielä sydäntikkarin.

Kertakäyttöastioiden käyttäminen sotii pahasti minun arvojani vastaan, mutta annan itselleni anteeksi sen, että kaksi kertaa vuodessa lapset saavat valita mieluisat lautaset ja mukit synttäreilleen. Muulloin meillä ei kertsejä oikeastaan käytetä, vaikka puoliso koittaa mökille ja välillä kesän grillailuihin kotonakin niitä ehdottaa. Ostin muistaakseni esikoisen 5-vuotissynttäreille muovisen My Little Pony -pöytäliinan, koska meillä oli niin kärsineen näköinen pöytä silloin, että hävetti, mutta ei mitään kivaa keväiseen juhlapöytään sopivaa pöytäliinaa. Jotenkin tuntui, ettei joululiina passannut toukokuun lopun juhliin... Tätä samaa ilmeisesti kertakäyttöiseksi tarkoitettua liinaa on käytetty sen jälkeen kaikilla lasten synttäreillä ja vielä se on oikein mainiossa kunnossa. Lapset muistuttavat, että se tulee laittaa pöytään, jos en ole sitä kaivanut valmiiksi esille 💖

Nyt ilta lepoa ja huomenna leipomaan täytekakkua sunnuntaina mummoille tarjottavaksi! 


Eilisen hittieväät


Kevään kaverisynttäreille löysin jemmasta melko kauan aikaa sitten ostettuja kertakäyttölautasia 😅


Karkkikorut on myös aika takuuvarma hitti